14.10.2017

AUTUMN FEELINGS

Hei pitkästä aikaa Tuntuipa oudolta taas avata tyhjä tekstikenttä pienen blogihiljaisuuden jälkeen, mutta samalla olen kuitenkin innoissani, sillä olen myös ajoittain kaivannut kirjoittamista todella paljon. Toisaalta blogini kohtalo on mietityttänyt viime aikoina paljonkin, mutta en usko että haluan vielä ainakaan lopettaa tätä jo monta vuotta rinnallani kulkenutta harrastusta. Joskus tulee vain kausia, kun koko somemaailma alkaa ahdistaa pinnallisuudellaan ja tekee mieli sulkea kaikki ylimääräinen hetkeksi pois mielestään. 

PA070023

Syksy on kaikessa hiljaisuudessaan lipunut hurjaa vauhtia eteenpäin, ja tuntuu ihan hullulta että jouluunkaan ei ole enää kuin pari kuukautta aikaa! Onneksi ennen sitä pääsen kuitenkin vielä viikoksi rentoutumaan etelän lämpöön, mikä tulee kyllä enemmän kuin tarpeeseen tällä hetkellä. Kyproksen matka lähestyy siis jo hurjaa vauhtia, enkä malta odottaa sitä tunnetta kun pääsen vihdoin istahtamaan lentokoneen penkkiin ja jättämään arjen velvoitteet hetkeksi taakseni. Ehkäpä bloggailukin alkaa taas innostaa enemmän, kun on jälleen matkapostauksien aika ;)

syksy-nahkatakki-kaislat-maisema

Kävin myös pari viikkoa sitten kampaajalla, ja tein vihdoin sen, josta olen haaveillut jo jonkin aikaa, eli leikkasin hiukseni reilusti lyhyemmiksi. En sano etteikö pidempiä hiuksia olisi välillä ikävä, mutta onneksi nämä eivät nyt niin lyhyet ole, ja ainahan hiukset kasvavat takaisin. Lopputuloksesta tuli mielestäni tosi kivannäköinen ja paljon skarpimpi, kuin se epäsiisti ja pitkä reuhka, jossa hapsottavat latvat olivat imeneet hopeashampoota jo aika rankasti itseensä, haha! Kuvissa näettekin lopputulosta, mitä mieltä olette? :)

PA070129

Muuten täällä arki on ollut aika tasaisen harmaata, ja kaipaisin todella paljon jotain piristystä päiviini. Joka syksyinen innostukseni neulomiseen on jälleen palannut, ja otinkin vasta hiljattain projektikseni muhkean kaulaliinan neulomisen. Olen myös saanut ihan uutta intoa villasukkien tekemiseen eri tekniikoita kokeilemalla, ja vaikka välillä puikot lentäisivätkin nurkkaan kun joku ei mene niinkuin pitäisi, on neulominen lopulta todella rentouttavaa puuhaa. Onko siellä ruudun toisella muita neulomisesta innostuneita?


PA070097

Tällä hetkellä en osaa sanoa yhtään, kuinka harvoin tai usein tulen blogiani jatkossa päivittämään, mutta tiedän että siellä ruudun toisella puolella ymmärrätte kyllä! Itselläni on tällä hetkellä niin paljon asioita mielessä, että on ehkä parempi keskittyä niihin ensin kunnolla, ja katsoa sitten jääkö blogille kuinka paljon aikaa :).


Rentouttavaa viikonloppua kaikille! 🍁


24.9.2017

OLET ITSE VASTUUSSA OMASTA ONNESTASI

Kiitos tuhannesti viime postaukseen kommentoineille, teidän sanat lämmittivät todella mieltä ja olo tuntui heti paljon paremmalta Olen viime aikoina pohtinut paljon omaa onnellisuuttani ja tyytyväisyyttäni elämään, ja mitkä asiat ovat ehkä vaikuttaneet siihen niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä.

P9230087

Olen monesti lukenut ja allekirjoitan täysin lauseen "Olet itse vastuussa omasta onnestasi". Kukaan ei pysty tuomaan onnea nenäsi eteen tarjottimella, vaan se koostuu niin monesta pienestä palapelin palasesta. Onnistumisista, elämän opetuksista ja pettymyksistä, tyytyväisyydestä juuri tähän hetkeen, siitä kuinka itseesi ja muihin suhtaudut.

Vaikka olisitkin onnellinen, valitettavasti elämä heittää joskus sellaista kuperkeikkaa että kolhuilta on vaikea välttyä. Itse ajattelen myös usein, ettei miulla ole oikeutta olla tyytymätön tämänhetkiseen elämääni, sillä asiathan ovat ulkoapäin katsottuna paremmin kuin hyvin. Kuitenkin itseään ja sydäntään on osattava kuunnella, ja tunnistaa ne hälytyskellojen äänet, jos jokin osa-alue elämässä  tuo mukanaan lähinnä vain pahaa mieltä ja stressiä.

Onni lähtee ennenkaikkea sisältäpäin ja ensimmäinen askel on mielestäni itsensä hyväksyminen ja rakastaminen sellaisena kuin on. Jos et ole tyytyväinen itseesi, voitko todella olla täysin onnellinen? Itse päätin vasta hiljattain, että nyt itsensä mollaamiselle ja lyttäämiselle on tultava loppu, sillä olen voinut ihan liian huonosti sen takia, että alan pian itsekin uskoa omia ajatuksiani.

P9230089
 
Oikeastaan tiedostan kyllä hyvin, mistä tällä hetkellä tyytymättömyyteni kiikastaa, mutta vaatii aikaa, työtä ja varmasti vähän sitä onneakin, että voin täysin irroittautua siitä. Pettymys itseäni kohtaan on viime aikoina kalvanut mieltäni, ja monena päivänä olen tuntenut olevani lähes täysin arvoton ja huono.

Itselleni on ollut oikeastaan lähes koko elämäni ajan tärkeää se, että kelpaan. Tiedän varsin hyvin, että kaikkia ei voi eikä tarvitsekaan miellyttää, mutta on se aina kolaus itsetunnolle, kun joku osoittaa selvästi etten ole hyvä tällaisena kuin olen. Muiden miellyttämisestä tuli miulle jossain vaiheessa enemmän lähes sääntö kuin poikkeus, mutta siitäkin olen pyrkinyt pikkuhiljaa päästämään irti. Aina se ei kuitenkaan ole niin helppoa, sillä monesti ajattelen myös etten halua loukata toisten tunteita, vaikka itseäni kohtaan oltaisiinkin oltu epäoikeudenmukaisia. Olen myös todella huono ottamaan ongelmat puheeksi, koska usein se kääntyy siihen, että saan itse tuntea olleeni syypää kaikkeen kuraan.

P9230074

Päällisin puolin olen kyllä tällä hetkellä onnellinen, mutta myös tyytymätön tiettyihin asioihin. Alamäkiä tulee väistämättä vastaan, se on vain hyväksyttävä. Pääasia että pystyy itse käsittelemään tunteitaan ja ymmärtää mistä ne ehkä mahdollisesti johtuvat.


Rakastakaa siis itseänne ja muistakaa että teidän ei tarvitse muuttua kenenkään toisen vuoksi, koska täällä maailmassa on olemassa vain yksi Sinä

16.9.2017

EI MITÄÄN VAALEANPUNAISTA HATTARAA

Ihanaa että on lauantai ja ei ole kiire mihinkään. Sisäinen kelloni herätti tänään jo ennen kahdeksaa, mutta yö tuli silti nukuttua hyvin ja olo oli aamulla levännyt. Siitä inspiroituneena päätin vihdoinkin avata Bloggerin tyhjän tekstikentän ja hieman avata tätä ajatustulvaa, joka mielessäni on myllertänyt jo jonkin aikaa. Melko sekavaa tekstiä on luultavasti luvassa, joten varautukaa siihen.

P8250074

Olen ollut viime aikoina henkisesti melko poikki, ja tiedän että asialle on pian tehtävä jotain. Liika negatiivisuus ja huono energia ympärilläni ovat syöneet jaksamistani, ja huomaan olevani lähes päivittäin todella alakuloinen. Tunnen myös olevani ehkä yksinäisempi kuin koskaan, ja kaipaan niitä oikeita ystäviä rinnalleni. Kaipaan sitä, että joku on oikeasti kiinnostunut siitä mitä miulle kuuluu, eikä selitä aina vain omasta elämästään. Kaipaan niitä yhteisiä kahvihetkiä ja extempore päähänpistoja, mahat kippurassa nauramista ja yksinkertaisesti vain yhteistä aikaa ystävien kanssa. Kuitenkaan kaikkien melko erilaisten elämäntilanteiden ja pienen ystäväpiirin vuoksi edes viikottainen näkeminen ei ole aina mahdollista, mikä tekee oloni välillä todella surulliseksi. 

Teen myös tällä hetkellä työtä, jossa olen pääasiassa yksin saman henkilön kanssa päivästä ja viikosta toiseen. Viime aikoina on tuntunut usein siltä, että sosiaalinen elämäni on karissut lähes kokonaan, ja jossen ole töissä, olen useimmiten yksin kotona ennen kuin mieheni saapuu kotiin. Tämä olotila ei vaan sovi itselleni, ja kaipaan sitä iloista ja positiivista itseäni, jonka olen nyt hetkellisesti kadottanut johonkin. Muiden ihmisten seurassa usein olenkin pirteämpi, mutta heti kun jään yksin, alkavat ajatukset myllertää jälleen niihin ikäviin asioihin. Onneksi olen kuitenkin pystynyt kertomaan tilanteestani muutamalle ihmiselle, jotka ovat kyllä auttaneet parhaansa mukaan.

P9100057

Viime aikoina on myös usein tuntunut, etten saa olla sellainen kuin olen, vaan miun täytyisi muuttua jonkun toisen vuoksi. Heikkoina hetkinä olen ajatellut ihan oikeasti että miussa täytyy olla jotain vikaa, vaikka syvällä sisimmässäni tiedän hyvin että kyseiset ajatukset ovat täysin turhia. Kaikkien näiden asioiden yhteisvaikutus on nakertanut itsetuntoani pikkuhiljaa alemmaksi, ja välillä mietin miten tähän ollaan oikein päädytty. Olen joutunut tukahduttamaan oikeat tunteeni, vaikka tiedän ettei siinä ole mitään järkeä ja ettei niin saisi tehdä. Haluan kuitenkin uskoa että pian voin jo suunnata katseen eteenpäin ja muistella tätä aikaa lähinnä henkisen kavun ja oppimisen paikkana.

P8250035

Pystyykö kukaan muu samaistumaan tekstiin? Miten olette päässeet inhottavista epävarmuuden tunteista yli? 


7.9.2017

SUMMER BUCKET LIST 2017 - MITEN KÄVI?

Tänä vuonna kesä tuntui menevän ihan liian nopeasti, mutta onneksi edes elokuun alussa saimme nauttia hieman pidempään lämpimistä kesäpäivistä ja auringosta. Syyskuu starttasi hiljattain, mikä tarkoitti myös kesän virallista loppumista, ja täällä on ollutkin jo huomattavasti koleampaa mitä muutama viikko sitten. Kaivoin vihdoinkin kesän alussa väsäämäni summer bucket listini esiin, ja hämmästyksekseni sain todeta, että ei se nyt niin huonosti mennyt kuin olisi voinut olettaa! Kurkataanpa siis miten kohdat tänä vuonna toteutuivatkaan ;)

summer

Heitä talviturkki viimeistään juhannuksena 

Talviturkki taisi lähteä jo pari viikkoa ennen juhannusta, ja veden lämpötila oli muistaakseni silloin +12 astetta, hrrr! 

Nautiskele mahdollisimman usein puusaunan löylyistä

Tämä kohta täyttyi aina mökillä ollessa, mutta lopulta niitä mökkireissujakaan ei tullut kesän aikana kovin montaa. Sain kuitenkin nauttia puusaunan pehmeistä löylyistä useaankin otteeseen, ja se riitti hyvin :)

Kokeile uusia ja enemmän kasvispainotteisia grilliherkkuja

Noh, jos kesäkurpitsan ja tomaatin heittäminen grilliin lasketaan niin juu, mutta aika vähän tuli kokeiltua mitään kokonaan kasvispainotteista grilliherkkua!

Nauti aurinkoisista päivistä ja ime itseesi mahdollisimman paljon valoa

Aurinkoisista päivistä tuli kyllä usein nautittuakin (silloin kun niitä sattui olemaan), mutta jollain tapaa tuntuu että kesä jäi tällä kertaa hieman puolitiehen, ja olisin voinut nauttia niistä enemmänkin.

summer1

Ota aurinkoa järkevästi ja muista kunnon suojakertoimet - älä pala! 

Aurinkoa taisin varsinaisesti ottaa koko kesän aikana tasan kaksi kertaa, ja silloin muistin kyllä suojakertoimet. Ainoastaan niskasta ehdin palaa kansainvälisillä markkinoilla, kun päivästä tulikin lämpimämpi mitä odotin, mutta muuten pysyi iho onneksi kunnossa.

Meikkaa mahdollisimman vähän arkena ja anna pisamien tulla esiin

Pisamat tulivat esiin jo kevään Rodoksen reissullamme, mutta kyllä tämä Suomenkin aurinko on niitä kesän mittaan vahvistanut. Yleensä meikkaan päivittäin ainakin meikkipohjan ja kulmat ripsienpidennysten lisäksi, joka on itselleni melko vähän. Joskus kyllä tuli mentyä ilman meikkivoidettakin, mutta ihoni on sen verran epätasaisen värinen että pitäydyn mieluummin jonkinnäköisessä meikkipohjassa :D

Hemmottele ihoasi ja hiuksiasi ainakin kerran viikossa kunnon naamioilla

Hiusnaamiota käytän nykyään melkein joka hiustenpesun yhteydessä hoitoaineen korvikkeena, mutta kasvonaamioita olen käyttänyt koko kesässä ehkä kolme-neljä kertaa :D

Syö paljon kotimaisia marjoja

Oi kyllä, mansikoita etenkin tuli popsittua tuon tuosta! Sain myös veljeltäni viinimarjoja pakastimen täyteen, joten niitäkin on tullut hyödynnettyä usein lähinnä smoothieissa. Mustikat jäivät tällä kertaa valitettavasti metsään, mutta täytyy tyytyä ostamaan ne esim. torilta (jos niitä sieltäkään enää saa..)

summer2

♥ Käy edes kerran yöuinnilla

Harmi etten ehtinyt toteuttaa tätä kohtaa tänäkään vuonna. Luulen, että tämä pitäisi toteuttaa jo alkukesän valoisina öinä, mutta tuntuu että vesi on silloin vielä niiiin kylmää :D Toisaalta kävin viimeisimmällä mökkireissullamme myöhäisellä iltauinnilla kun oli jo aika pimeää, joten menköön se tuosta yöuinnista :D
  
Mökkeile ja lähde järvelle soutelemaan

Tämä kohta kyllä toteutui useampaankin otteeseen :) Mökillä ollessamme lähdimme usein järvelle mato-ongelle, ja tulihan sitä soudeltuakin siinä samalla.


Käy joillakin festareilla

Ainoat festarit, joissa kävin tänä kesänä oli LappeeFest, joka siis järjestettiin täällä Lappeenrannassa, mutta muuten en festaroinut kun alueiden ulkopuolelta kuunnellen.


Matkusta toiselle paikkakunnalle ja tee mahdollisesti myös minireissu esim. Tallinnaan

Toisilla paikkakunnilla tuli kyllä käytyä yllättävän usein, mutta Tallinnan reissu jäi tällä kertaa väliin. Kyllähän sinnekin houkuttelisi taas lähteä vaikka pelkästään shoppailemaan, mutta tällä hetkellä täytyy säästellä rahaa Kyproksen lämpimiin tuuliin ;) 


♥ Treffaa jälleen blogityttöjen kanssa ja tutustu uusiin ihmisiin

Tämä jäi tällä kertaa vain suunnittelun asteelle, mutta sentään yhtä blogisiskoa pääsin tapaamaan kun vietin erään kesäisen sunnuntain Joensuussa Emman luona! 

Kuvaa upeita auringonlaskuja

Ihanaa, että tänä kesänä sain useammankin auringonlaskun kuvattua, jotka olivat kyllä toinen toistaan kauniimpia <3

summer3

♥ Pukeudu useammin mekkoihin/hameisiin

Hmmm, eipä tainnut toteutua! :D Lämpiminä päivinä olin usein töissä ja silloin tuli käytettyä enemmän shortseja, mutta vapaa-ajallani tuli kyllä pariin otteeseen mentyä helmat liehuen eteenpäin (toki niitä kertoja olisi voinut olla useampikin..).

Ota edes muutamat kesäiset asukuvat

Jos yhdet lasketaan niin kelpaako se? :D 

Ulkoile ja harrasta mahdollisimman paljon hyötyliikuntaa

Hyötyliikuntaa ja ulkoilua saan oikeastaan jo työni puolesta, ja lisäksi pyöräilen usein esim. töihin ja kauppaan, joten kyllä sitä hyötyliikuntaa saa päivittäin. 

Sateisina päivinä kokeile jotain uutta reseptiä

Kesän lopulla tein ensimmäistä kertaa kantarelleista ruokaa, mutta silloin ei tosin satanut :D Muuten ei pahemmin tullut uusia reseptejä kokeiltua.

♥ Kokeile erilaisia makuvesiä ja tee niitä valmiiksi jääkaappiin

Hhah, taisin tehdä tasan kerran yhden makuveden kaappiin, johon heitin jotain marjoja sekaan :D Ihan hyväähän se oli, mutta jostain syystä ideaa ei jaksanut enää käytännössä toteuttaa joka päivä.

summer5

♥ Vietä päivä Saimaalla nauttien kesästä ja auringosta

Tämän kohdan olisin niin halunnut toteuttaa, mutta aina tuli jotain esteitä matkaan! Alkukesän viikonloput olivat jo itsessään täynnä toimintaa, ja muutaman kerran kun yritimme lähteä, oli joko liian kova tuuli tai veneestä moottori sökönä tms... Ensi kesänä sitten!

Osta parvekkeelle joku kesäkukkanen

Kyllä, yhden amppelikukkasen ostin jo aika myöhään kesällä ja hyvänä se ehti kestää ehkä reilut kaksi viikkoa. Viime viikolla vaihdoinkin jo kukan tilalle syksyisen lyhdyn :D

Pidä hauskaa jo perinteeksi muodostuneessa serkusten iltamassa

Kesässä pitää olla jotain mitä odottaa, ja itse ainakin odotan aina innolla meidän 12 serkuksen tapaamista ja illanviettoa B-) Tänä vuonna teimme jälleen itsetehtyjä burgereita ja rentouduimme mm. kuumassa paljussa!

♥ Älä stressaa liikaa vaan anna asioiden kulkea omalla painollaan

Jos joku sanoo miulle että älä stressaa, niin silloin stressaan kahta kauheammin :D Pitäisi oikeasti kokeilla jotain rentoutumiskeinoja arjen keskelle, sillä varsinkin tänä kesänä on tuntunut että olen ollut pelkkä kävelevä stressipallo joka voi räjähtää hetkenä minä hyvänsä... 

summer4
***

Täällä vietellään vielä tämä päivä saikulla eilen poistettujen viisaudenhampaiden takia, mutta onneksi kivut ovat pysyneet suht kurissa Buranan ja levon avulla.. Toisen puolen hampaat ovat vielä poistamatta, mutta ne saa vielä odottaa vaikka hammaslääkäri olikin sitä mieltä että otetaan kaikki 4 kerralla, hui!

Kivaa loppuviikkoa jokaiselle! 🍀

27.8.2017

VIIKONLOPUN PARHAITA PALOJA

P8220018

Perjantaina tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että alkava syksy on toisaalta ihan jees. Sää oli aurinkoinen mutta melko viileä, ja ilmassa tuoksui alkusyksyn raikkaus. Vaikka olenkin kesäihminen henkeen ja vereen, on syksy ollut itselleni aika jollain tapaa sellaista uudistumisen aikaa. Toivoisin että tulevasta syksystä tulisi kirpeän aurinkoinen ja värikäs!

Myös motivaatio liikuntaa kohtaan on alkanut jälleen nostaa päätään, ja yritän nyt oikeasti pysytellä säännöllisessä rytmissä sen suhteen. Vanha ryhmäliikuntalempparini bodypumpkin tuntui taas yllättävän kivalta monen kuukauden tauon jälkeen ja tunsi taas kuinka sai puhtia lisää päivään. 

P8250039

Perjantainen upea auringonlasku, jonka ehdimme juuri nähdä. Nuo värit olivat jälleen jotain niin sanoinkuvaamattoman kaunista, ei voi muuta sanoa.

Kävimme viikonlopun aikana testaamassa melko tuoretta frisbeegolf-rataa kaksikin kertaa, ja vaikka omat heittoni eivät aina menneetkään ihan niinkuin Strömsössä, oli se silti ihan hauskaa! 

P8260107
Lauantaina söimme mahamme täyteen kiinalaisessa, ja illalla piipahdimme vielä Sataman Valot -tapahtumassa. Emme kuitenkaan jääneet katsomaan loppuillan ilotulitusta, sillä ilta alkoi viiletä jo sen verran, että oli parempi lähteä kotiin ja kuuman suihkun kautta nukkumaan.  

Ennenkaikkea herääminen ilman herätyskelloa, vaikka sisäinen kello herättikin jo ensimmäistä kertaa seitsemän aikoihin. Oli kuitenkin ihana painaa pää takaisin tyynyyn ja jatkaa unia kaikessa rauhassa. 

P8260125

 Miten siellä meni viikonloppu?  

 

21.8.2017

ONKO KAIKKI BLOGIT VAIN TOISTENSA KOPIOITA?

Onko teille koskaan käynyt niin, että olette luonnostelleet jo pitkään jotain tiettyä blogitekstiä, ja ennen kuin ehditte kissaa sanoa, pompsahtaa bloggerin etusivulle uusi postaus tismalleen samasta aiheesta joltain toiselta bloggaajalta? 

Itselleni kävi vasta hiljattain näin, enkä kehdannut enää sen jälkeen julkaista omaa tekstiäni, sillä kyseistä postausta lukiessa tuntui, kuin olisin lukenut tismalleen omia ajatuksiani. Oma postauksenihan olisi vaikuttanut sen jälkeen vain halvalta kopiolta ja idean varastamiselta, vai olisiko?

P8200005
Blogimaailmassa törmää välillä siihen, kun joku on kopioinut lähes suoraan jonkun toisen (suositun) tekstin ja käyttänyt jopa samoja lausahduksia kuin alkuperäisessä tekstissä on ollut. Toisaalta usein nämä ihmiset myös narahtavat jossain vaiheessa toiminnastaan, kun joku sattuu esimerkiksi linkkaamaan kommenttiboksiin alkuperäisen postauksen, jossa räikeät yhtäläisyydet tulevat esiin.

Itse sain kokea blogini suoranaisen kopioinnin aivan blogitaipaleeni alkumetreillä, ja hölmistyneenä selasin blogia, jossa oli kaikki kuvani ja tekstini jonkun toisen kirjoittamana (!!). Ylläpidolle vain viestiä ja kyseinen blogi ilmeisesti poistettiin, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos tämä samainen henkilö päätti jatkaa toisella blogilla/nimellä tätä hänen mielestään hyväksyttävää toimintaansa. Onneksi tämä nyt oli melko kärjistetty esimerkki ja yksittäistapaus, mutta todisti kuitenkin sen, että niinkin voi valitettavasti käydä.

P8200016  
Myöskin ulkoasun yhtäläisyydet blogimaailmassa ovat yleistyneet ihan älyttömästi, ja syynä uskoisin tähän olevan ainakin sen, että moni päätyy tänäpäivänä ostamaan ulkoasunsa valmiina. Omakin ulkoasuni on ostettu, ja olen törmännytkin blogeihin, joissa on sama pohja kuin itselläni. Miuta se ei kuitenkaan häiritse, sillä valmista ulkoasupohjaakin saa muutettua enemmän oman näköisekseen esimerkiksi fonttien avulla ja sivupalkkeja freesaamalla.

P8200018  
Missä sitten menee se toisen blogista inspiroitumisen ja matkimisen raja? Mielestäni on ennenkaikkea todella hienoa, jos jonkun postaus saa niin paljon keskustelua aikaiseksi, että sitä halutaan jatkaa vielä omankin blogin puolella. Itsekin olen kokenut tällaisen inspiraation, ja pyrinkin aina postauksessani mainitsemaan ensimmäisen lähteen, josta idean blogiini sain. Blogienhan on ennenkaikkea tarkoituskin herättää ajatuksia ja synnyttää keskustelua, ainakin itse olen tätä mieltä. Kaiken pinnallisen hömpän keskellä bloggaajakin voi oikeasti vaikuttaa ja saada ihmiset ajattelemaan.  

Vastaus otsikon kysymykseen "Onko kaikki blogit vain toistensa kopioita?" ei siis mielestäni pidä paikkansa, vaikka useita yhtäläisyyksiä saattaisikin löytyä (esimerkiksi juuri sen ulkoasun suhteen). Uskoisin, että jollain tapaa kaikilla on kuitenkin se oma persoonallinen tapansa ilmaista itseään, ja vaikka muiden blogeista saisikin paljon vaikutteita, niin eikö inspiroituminen ole loppupeleissä vain hyvä asia? 



Mitä mieltä siellä ruudun toisella puolella ollaan kyseisestä aiheesta?


10.8.2017

KESÄKUULUMISET

Noniin, yritetääs uudestaan tämän postauksen kanssa, joka pääsi livahtamaan teidän nähtäville jo ennen aikojaan, heh..:D

Elokuu. Viimeinen varsinainen kesäkuukausi pyörähti käyntiin reilu viikko sitten, ja mielessäni on pyörinyt vain yksi kysymys - mihin tämä kesä on oikein mennyt? Bloggaamiseen ei ainakaan, sillä hävettää edes katsoa, kuinka vähän postauksia olen saanut kirjoitettua tähän mennessä kesän aikana. Toisaalta en jaksa enää edes välittää, sillä elän mieluummin hetkessä kuin miettisin joka sekunti blogia ja uusia postausideoita tai kantaisin kameraa mukana joka paikkaan. Jokaisessa harrastuksessa on puolensa, mutta viime aikoina on tuntunut ihan hyvältä olla päivittämättä jokaista tekemistä blogiin. 

P1010055
P6160035

Kesäni on ollut aika työntäyteinen, sillä en pidä tänä kesänä ollenkaan kesälomaa keväällä vaihtamani työpaikan vuoksi. Onneksi vapaat viikonloput ovat kuitenkin tasapainottaneet työviikkoja, jolloin olen päässyt nauttimaan niistä ihanista kesähetkistä, ja kaikkea kivaa olenkin jo ehtinyt tekemään. Summer bucket listiani en tosin ole vilkaissut kesän aikana kertaakaan, mutta uskoisin kuitenkin että monen kohdan pystyy jo yliviivaamaan. Jää kuitenkin nähtäväksi, toteutuuko koko lista tänä(kään) vuonna, heh :D 

P6160026
P6160082

Tulevaisuuden suunnitelmat ovat pyörineet myös viime aikoina vahvasti mielessä, ja paluu asiakaspalvelutyöhön kutkuttelee mielessä heti kunhan se on mahdollista. Henkilökohtaisen avustajan ja myyjän työ eroavat kuitenkin aikalailla toisistaan, ja tässä kesän aikana on tullut huomattua että nautin enemmän jälkimmäisestä, vaikkei nykyisessä työssäni varsinaisesti mitään vikaa olekaan. Väliaikainen ratkaisuhan tämä jokatapauksessa olikin, sillä viimeistään ensi kevääseen mennessä täytyisi olla jälleen uusi työpaikka löytyneenä. Alanvaihdosta ei siis näillä näkymin tule tapahtumaan, vaikka olenkin iloinen että päätin tarttua tilaisuuteen kun se eteeni tuli. :)

P1010039

Mitä kaikkea kesääni on sitten tähän mennessä jo mahtunut?

3 päiväreissua/roadtrippia toisille paikkakunnille 3 festarit niin sisä- kuin ulkopuoleltakin fiilisteltynä 2 varsinaista mökkireissua 1 jokakesäinen serkusten ilta 1 vietetty päivä blogisisko Emman kanssa ainakin 5 litraa tuoreita mansikoita suoraan rasiasta syötynä 1 ostettu kesäkukka parvekkeelle 10 vapaata viikonloppua, huh! 1 muutto ja uusi ihana koti ainakin 3 totaalista kastumista vesisateen takia 1 kansainväliset suurmarkkinat 2 kertaa varsinaista auringonottoa 1 piknik Vielä monta kivaa kesähetkeä tulossa! 🍓

P7290026


Aurinkoista tulevaa viikonloppua teille kaikille!

31.7.2017

KOLME IHANAA VAPAAPÄIVÄÄ

Heei! Täällä vieteltiin kerrassaan tapahtumantäyteistä, mutta silti ihanan rentoa viikonloppua, ja kerrankin myös säät suosivat meitä. Itselläni oli poikkeuksellisesti jo perjantai vapaapäivä, ja tuollainen kolmipäiväinen viikonloppu tuntui kyllä ihanan pitkältä (toisaalta olisihan se voinut jatkuakin vielä, heh! ;D)

P7290073

Perjantaille olimme sopineet treffit äitini kanssa, ja puhuneet jonkinnäköiselle piknikille menosta (itse ajattelin että ostetaan vain torilta mansikat ja mennään johonkin niitä syömään), mutta äitillä olikin täysi kassillinen piknik-herkkuja mukanaan kesäistä kuoharipulloa myöten! :D Kävimme toki hakemassa ne mansikatkin matkaan, jonka jälkeen käänsimme pyörämme kohti satamaa ja siellä sijaitsevaa Halkosaarta. Aamuinen vesisadekin muuttui pian kauniiksi auringonsäteiksi, ja ilma oli todella lämmin! Ei olisi kyllä voinut viikonloppu paremmin alkaa ;)

P7280021

Olimme myös puhuneet aiemmin mieheni kanssa Ikean reissusta, joka päätettiin sitten toteuttaa lauantaina, jolloin lähdimmekin jo hyvissä ajoin aamusta ajelemaan kohti Vantaata. Ostoslistalta löytyi mukaan lähes kaikki tarvittava verhoja ja muutamaa pikkujuttua lukuunottamatta, ja olin todella hämmästynyt kun vietimme lopulta ostosreissullamme aikaa vain reilun tunnin! 

Kello oli siis vasta vähän yli puolenpäivän, kun käänsimme auton keulan takaisin kohti kotia, mutta sitä ennen halusin kuitenkin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni piipahtaa monen vuoden jälkeen Porvoon vanhassa kaupungissa. Olen viimeeksi siis käynyt siellä ehkä vuonna 2010, mutta melko hyvin muistin kuitenkin edelleen suurimman osan paikoista, ja tunnelma oli edelleen yhtä ihana

P7290027
P7290082-tile

Kävimme myös syömässä Porvoon keskustassa sijaitsevassa Seireeni nimisessä ravintolassa, ja tilaamani härän grillipihvi valkosipuliperunoilla oli kyllä todella maittavaa, vaikka ruokia saikin jonkin verran odotella. Itse vanhasta Porvoosta en lopulta ostanut mitään, mutta jo itse paikan päällä käyminen riitti meille :) Kotona olimme jo ennen ilta kuutta, ja mielestäni tuo oli ihan sopivan mittainen päiväreissu, sillä kotiinpäästyä ei edes tullut sellaista kamalaa väsymystä, mikä yleensä iskee pitkään autossa istumisen jälkeen.

P7290034 P7290053

Niinkuin postauksen alussa mainitsinkin, säät tosiaan suosivat viikonloppuna, mikä oli ihanaa sillä moni on sitä varmasti tältä kesältä jo odottanutkin Sunnuntaina aurinko paistoi lähes täydeltä terältä, joten päätimme lähteä uimaan ja ottamaan aurinkoa eräälle syrjäisemmälle rannalle. Tosin oli sinne muutama muukin löytänyt, mutta saimme kuitenkin oman rauhan läheisellä kalliolla loikoillen ja auringosta nauttien.
 
Kesästä ja lämmöstä puheen ollen, enpä ole vielä täällä blogissa tarkemmin maininnutkaan, että syksyllä etelän lämpö kutsuu ihan oikeasti, sillä lähdetään naisporukalla Kyprokselle, ihanaa! 🌴😎


Mitä sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu? 💭


24.7.2017

VIIKONLOPUN PLUSSAT & MIINUKSET

mökki

Plussat:

+ Rentouttava perjantai mökillä työviikon päätteeksi teki tehtävänsä, ja seuraavana aamuna olo oli ihanan rentoutunut sikeästi nukutun yön jälkeen.

+ Kesän ensimmäisen mansikkatortun väsääminen tuoreista kotimaisista mansikoista, nam!

+ Imatran Yöt ja illan kruunaava Haloo Helsinki, vaikkei sisälle festarialueelle mentykään

+ Uuden sohvapöydän, olohuoneen maton sekä yöpöydän hankkiminen - ensi viikolla myös Ikea kutsuu!

+ Se tunne, kun tiskipöytä on tyhjä, pyykit pesty ja koti on siisti - onko mitään parempaa?

+ Ennenkaikkea rento fiilis, kun ei tarvinnut stressata mistään. Pitkästä aikaa tuntui että sain viikonloppuna levättyä kunnolla.

viikonloppu

Miinukset:

-Sade -ja ukkoskuurot, jotka siivittivät niin mökkireissuamme, lauantaipäivää kuin sunnuntai-iltaakin. Onneksi toki aurinkokin jaksoi pilkahdella välillä, mutta eikö tänä kesänä ole satanut jo ihan tarpeeksi?

- Kun ostamamme ruokapöydän yksi tuoleista keikkuu edelleen, ja jouduimme menemään jo toiseen otteeseen kyseiseen huonekaluliikeeseen valittamaan asiasta. Saimme onneksi suoraan uuden tuolin tilalle (joka tosin oli ollut näytekappaleena, ja näytti vielä myymälässä ihan siistiltä), mutta kotona huomasimme että selkänojan maali onkin hieman rapistunut. Alkaa pikkuhiljaa mennä hermo tähän ravaamiseen, kun aina tuoleista löytyy jotain uusia puutteita ja tekisi mieli jo vaihtaa ne joihinkin ihan toisiin...

- Ärsytys, kun vessamme käsihanan tiiviste vuotaa edelleen ja jälleen tätyy soitella talon huoltoon

- Sunnuntai-iltana sain todennäköisesti jonkinnäköisen ruokamyrkytyksen (en vain tiedä varmasti mistä?), ja oksensin seuraavat neljä tuntia kamalissa vatsakrampeissa ja kylmä hiki otsalla. Miten onnistunkin imuroimaan itselleni aina kaikki vatsapöpöt, sillä tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin tapahtuu?!

kesä

***

Onneksi nyt olo alkaa kuitenkin olla jo parempi, ja kokonaisuudessaa viikonloppu oli erittäin onnistunut!

Aurinkoista viikkoa teille kaikille 💕


19.7.2017

SNEAK PEEK TO OUR NEW HOME

Hei muruset ♥︎ En edes lähde purkamaan syitä tälle blogihiljaisuudelle, sillä joskus vaan tulee kausia, jolloin blogi ei todellakaan ole ensimmäisenä mielessä ja silloin kannattaakin mielestäni keskittyä suosiolla muihin asioihin. 

Kesäkin on aikalailla jo puolessa välissään, mikä tuntuu ihan käsittämättömältä! Vapaat viikonloput ovat kyllä tuntuneet ihanilta, vaikka pari päivää meneekin yleensä ihan silmänräpäyksessä ohi. Tekemistä on kuitenkin riittänyt, ja odotankin milloin tulisi sellainen viikonloppu, jolloin ei olisi mitään menoja minnekään ja voisi tehdä mitä mieleen juolahtaa.

P7190004

Kesän suunnitelmat eivät kuitenkaan olleet tämän postauksen aihe, vaan vihdoin ja viimein kurkistus meidän uuteen kotiimme. Tavarat ovat löytäneet jo paikoilleen, mutta suurin osa tekstiileistä (matot, verhot) vielä puuttuu, mutta eiköhän tästä pikkuhiljaa hyvä tule ja saamme kodin ilmeenkin pian kodikkaammaksi.

Ennen muuttoamme vaihdatimme tosiaan tumman muovimaton laminaattilattiaan, sekä revimme vanhat tapetit pois ja maalasimme seinät uudestaan valkoisiksi. Poikkeuksena olohuoneen seinä, johon laitoimme tuon harmaan tapetin tuomaan hieman kontrastia. Kodin yleisilme muuttui kyllä ihan täysin, ja ilme on paljon raikkaampi ja valoisampi kuin silloin, kun kävimme tätä ensimmäisen kerran katsomassa. Alkuunhan epäröin aika paljonkin asunnon hyväksymistä, mutta onneksi nyt voin huokaista helpotuksesta, sillä tästä tuli juuri meidän näköisemme ♥︎

home_collage
P7190029

Uusina huonekaluina ostimme ruokaryhmän sekä sohvan, ja kodinkoneista pesukone oli ihan ensimmäinen pakollinen hankinta. Sänkykin menee vielä jossain vaiheessa vaihtoon, sillä tämänhetkinen 120cm leveä sänkymme näyttää hyvinkin pikkuiselta isossa makuuhuoneessamme, haha! Lisäksi vanha kahden hengen sohvamme on vielä täällä, sillä sen tulevaisuus on vielä hieman mysteeri. Toisaalta noista kahdesta sohvasta sai taiottua ihan kivan pienen tilan olohuoneeseen, mutta harmi vain että verhoilujen värit riitelevät hieman keskenään, sillä vanha sohvamme on vaaleanharmaa ja uusi taas tummanharmaa :D

P7190020
home_collage1

Värimaailma meillä on tosiaan tällä hetkellä hyvinkin harmaa-valkopainotteinen, ja mietinkin mikä olisi hyvä tehosteväri tuomaan tänne hieman kodikkuutta. Hempeä vaaleanpunainen kävisi tänne mielestäni kivasti, ja itseasiassa meiltä löytyykin jo yksi sohvatyyny sen värisenä. Ainoastaan verhojen väri/kuvio mietityttää, sillä olohuoneessamme on tällä hetkellä ihan perus valkoinen verho edellisestä kodistamme, ja se saa mielestäni pysyäkin siinä, mutta keittiön ja makuuhuoneen verhot ovat vielä mietinnän alla. Nyt olisi kyllä Ikean reissulle tarvetta, kunhan saisi vaan aikaiseksi! 


Miltäs kotimme teidän silmään näyttää? :)

6.7.2017

VIIME VIIKKOJEN KUULUMISET

Aika menee ihan liian nopeasti! Tuntuu niin oudolta, että ensimmäinen varsinainen kesäkuukausi on jo takanapäin, ja vaikka siihen ehtikin mahtua kaikenlaista kivaa ja sää suosi muutamaan otteeseen, niin odottelen silti niitä kunnon kesäkelejä kun voi viilettää huoletta kevyemmissä vaatteissa vaikka JOKA PÄIVÄ, eikä vain ehkä kerran viikossa...

P6300037

Mitä tänne sitten kuuluu? Blogi on ollut kieltämättä aika taka-alalla pari viimeistä viikkoa, sillä tottakai uusi koti on täyttänyt ajatukset, eikä aikaakaan oikein koneella istumiselle ole ollut. Toisaalta on tuntunut ihan hyvältä olla hetki ilman blogia, ja nyt onkin taas jonkinlainen polte tulla kirjoittelemaan tänne. 

Katsotaanpa, mitä viime viikot ovat sitten pitäneet sisällään muuton lisäksi...

P6300028

Tapahtumantäyteinen viime viikonloppu, kun vietin perjantain ensin veljeni luona Go 90's festarien ulkopuolella kuunnellen, ja lauantaina puolestaan hyvä ystäväni tuli meille yöksi. 

Kansainvälisillä markkinoilla tuli käytyä lähes joka päivä torstaista alkaen, ja paikalliset maut tulivat tutuiksi mm. rullapullan ja muiden herkkujen muodossa.

Kesän menojen suunnittelua, vaikka osan niistä onkin joutunut valitettavasti perumaan. Lähes jokaiselle viikonlopulle on jotain tiedossa, ja ensi viikolla pääsenkin treffaamaan ihanaa Emmaa pitkästä aikaa kun lähden päiväksi Joensuuhun! 

P6300039

Melko extempore päätöksen tekeminen loppusyksylle, mutta siitä lisää ehkä myöhemmin. Pienenä vinkkinä kuitenkin, että olen silloin jossain ihan muualla kuin katselemassa koleaa ja pimeää Suomen syksyä ;)

Huonekalukaupoilla pähkäilyä, sillä olen oikeasti maailman huonoin tekemään päätöksiä. Ensi viikolla pitäisi kuitenkin vihdoin saapua uusi ruokapöytä sekä sohva, joten eiköhän täälläkin ala pian näyttää enemmän kodilta. 

Talomme isännöintiin/huoltoon lähes jatkuvaa soittelua, sillä ensin onnistuin muuton yhteydessä tiputtamaan vara-avaimemme hissikuiluun, sen jälkeen pesukoneen asennuksen yhteydessä lavuaarin alla oleva kierretiiviste alkoi vuotaa ja mitä vielä...

P6300068

Tänä viikonloppuna vietämme puolestaan jo perinteeksi tullutta serkusten iltaamme - kiva päästä taas viettämään hauska ilta muiden kanssa! :)


Ihanaa viikonloppua sinne ruudun toiselle puolelle

30.6.2017

MUUTTO SUORITETTU

Hei ihanat Aivan ihana istahtaa vihdoinkin aloilleen ja tulla kirjoittelemaan tänne kuluneen viikon kuulumisia. Saimme nimittäin vihdoin ja viimein muutettua, ja tiistaina pääsimmekin jo tänne uuteen kotiimme yöksi. Muutto sujui yllättävän kivuttomasti, kun olimme jo aiemmin tuoneet suurimman osan tavaroistamme asunnolle, ja tiistaille jäi vain kaikki suurimmat huonekalut ja loput pikkutavarat. 

snapchat
Asunto alkaa jo pikkuhiljaa tuntua omalta, kun tavarat ovat suurinpiirtein löytäneet paikkansa ja mielessä pyörii hulluna erilaisia visioita kodin tulevasta sisustuksesta! Pieni stressinpahanen on kyllä kieltämättä pyörinyt pään yllä, kun lista hankittavista asioista tuntuu vain kasvavan ja kasvavan... Keittiömme odottelee vielä ruokapöytää, mitä emme ole vielä ehtineet käydä edes katselemassa, ja lukematon määrä pienempiä asioita kummittelee mielessä, mitä pitäisi ostaa. Olen vain niin malttamaton ja haluaisin hypätä suoraan tämän vaiheen yli ja päästä nauttimaan valmiista kodista :D

snapchat1  
Muuten viikkooni on mahtunut töiden lisäksi entisen asuntomme loppusiivousta, auringosta nauttimista ja kansainvälisillä suurmarkkinoilla käymistä, jotka rantautuivat taas tänne Lappeenrantaan. Viikonlopuksikin on kaikkea kivaa tiedossa, mutta ennen kaikkea aion rentoutua ja nukkua pitkään, sillä kyllä tämä muuttaminen vaatii aina veronsa! Kameraan en ole koskenut oikeastaan ollenkaan viikon aikana, joten saatte nauttia tällä kertaa snapchatin puolelle ja puhelimen kameraan tallennetuista kuvista ;) 

snapchat2

 Ihanaa viikonloppua!