22.9.2016

VAPAAPÄIVÄN KUULUMISET

Heipat sinne ruudun toiselle puolelle! Viettelen tänään vapaapäivää, mutta valitettavasti tällä kertaa flunssan kourissa, joka sitten kuitenkin päätti tulla kylään tännekin. Korvat ovat lukossa kaikesta niistämisestä, pää tuntuu raskaammalta kuin betoniporsas ja kaikki veto tuntuu muutenkin olevan poissa. Eilen tein hieman lyhennetyn iltavuoron ja kotiin päästyä olinkin sitten jo melkein toinen jalka haudassa... Tämän päivän suunnitelmat muuttuivat siis kertaheitolla pelkkään lepäilyyn ja kuuman juoman nauttimiseen, mutta toivon vain että olisin pian terve. 

P9220072

Tällä hetkellä eletään hieman jännän äärellä työkuvioiden suhteen, ja nyt täytyy vain pitää peukut pystyssä että kaikki menisi odotusten mukaisesti. En aio kuitenkaan vielä iloita sen enempää, mutta uskon vahvasti, että kyllä ne asiat alkavat pikkuhiljaa järjestyä :) Päivä kerrallaan ja positiivisin mielin siis eteenpäin! 

Tähän loppuun voisin jakaa vielä herkullisen omenapuuron reseptin, jota on tullut tehtyä jo pariin otteeseen tässä syksyn aikana ja on erittäin hyvä vaihtoehto perus puolukkavispipuurolle

P9220086

Tarvitset:
-kotimaisia omenoita (n. 8-10kpl)
-7 dl vettä
-1,5 dl mannasuurimoita
-0,5 dl sokeria
-kanelia

1. Kuori omenat ja tee niistä omenaraastetta, jonka jälkeen voit halutessasi soseuttaa ne vielä sauvasekoittimella. Valmista raastetta/sosetta tarvitset noin 4 dl verran. 

2. Mittaa kylmä vesi, mannasuurimot ja sokeri kattilaan, ja lisää lopuksi omenasose joukkoon. Nosta kattila liedelle ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin 10 minuutin ajan, välillä sekoittaen. 

3. Seoksen ollessa puuromaista, nosta kattila syrjään ja anna sen jäähtyä kunnolla.

4. Lisää kaneli ja vatkaa jäähtynyt puuro sähkövatkaimella kuohkeaksi (mitä kauemmin vatkaat, sen kuohkeampaa puurosta tulee!).

5. Nauti sellaisenaan tai vaikka maitotilkan kera

P9220089

Mitä teidän viikkoonne kuuluu? :)

32 kommenttia :

  1. Näyttääpä hyvältä puurolta :) Iski samantien ikävä riisipuuroa, mutta onneksi sitä saakin alkaa jo kohta syömään ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Hih, riisipuurokin on kyllä herkkua ♥

      Poista
  2. Nyt oli kyllä niin herkullisen näköiset kuvat, että pakkohan tuota on lähteä kokeilemaan! Ihana blogi sulla <3

    - Linda N.

    VastaaPoista
  3. Voii, ikävä kuulla että oot flunssassa :( Pikaisia paranemisia!<3 Toivotaan, että työkuviot selkeytyvät:) Herkullisen näköistä toi puuro, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on kyllä paljon liikkeellä nyt :( Kiitos paljon Niina <3

      Poista
  4. Voi ei sinäkin saanut flunssan, paranemisia sinne Tuuli <3 toivottavasti kaikki menee hyvin työasioiden suhteen, pidetään peukkuja! Myös puuro näyttää oikein hyvälle, menee kyllä testaukseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, vaikka sitä kuinka yritinkin vältellä! :D Ihana kuulla, kiitos Viivi <3

      Poista
  5. Voi sua, toivottavasti paranet pian flunssasta<3 :( Ja tsemppiä myös niihin työjuttuihin, kaikki järjestyy ihan varmasti! :) Oii rakastan ihan puolukoista tehtyä vispipuuroa, mutta toi sun resepti kuulostaa kyllä niin herkulliselle, että se lähtee testiin pikimmiten :D Kiitos reseptistä Tuuli ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin, sairastaminen ei ole kyllä mitään lempparipuuhaa :D Perinteinen puolukkavispipuurokin on kyllä hyvää, mutta omenoistakin tehtynä siitä tulee ihanan syksyinen herkku <3

      Poista
  6. Tsemppiä työjutskiin, toivon että sua lykästää lähiaikoina! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Noora, sitä itsekin toivon! :) <3

      Poista
  7. Tsemppiä kovasti työkuvioihin! :) toivotaan et ne kääntyy parhain päin ja toivottavasti myös flunssa vaihtaa kohdetta ja jättää siut rauhaan ♡ nam miten hyvältä näyttää tuo puuro!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Roosa! ♥ Toivotaan tosiaan niin :)

      Poista
  8. hei mä haluan kans tehä tota puuroa, kuulostaa ihan täydelliseltä!! ♥ viikonloppuna testaukseen siis ;)

    ja voi ei, tosi harmi että säkin oot kipeenä :( pikaista paranemista, kyllä olo hiljalleen helpottaa ♥ ja iiks kuulostaa kivalta nuo tulevat jutut, pidän täällä kaiken suhteen peukkuja pystyssä ♥ anteeksi kun vastailu on viivästynyt kiireiden takia, vaihdellaan kunnolla kuulumisia viimeistään mun huomisen tentin jälkeen ;) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo puuro on kyllä hyvää, ja omena sopii mielestäni siihen hyvin :) Flunssaa on kyllä nyt paljon liikkeellä, mutta ainahan sitä toivoo että välttyisi siltä ja pysyisi itse terveenä :'D No, jospa miun sairastelut olisi sitten tältä vuodelta tässä! Voi kiitos kovasti Jenni ♥ Ja älä huoli, ehditään myö vielä kuulumisia vaihtelemaan, keskityt nyt vaan tentteihin ja muihin tärkeisiin juttuihin ;)

      Poista
  9. Pikaista paranemista sulle! Nam tuo näyttää kyllä ihan superhyvältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Inka! <3 se on kyllä hyvää :)

      Poista
  10. Voi ei kun on flunssa päässyt sut yllättämään:( Odotan vaan millon se iskee mulle!:s Lepo on hyvä, teetä ja puuroa vaan nassuun ♥ Omenapuuro kuulostaa tosi hyvälle ja näyttää tuossa vielä paremmalle. ;) Tsempit nuihin työjuttuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei siinä kyllä riemusta hypi kun tajuaa että flunssa on iskenyt päälle :D mutta eiköhän tämä tästä pian helpota! Kiitos paljon Kata <3

      Poista
  11. Nam, kuulostaa ja näyttää niin hyvälle<3 Toivotaan tosissaan et työkuviot selkenee ja että paranet pian kaunokainen :-* Mä oon myös ollut monta viikkoo jo kaameessa flunssassa, eikä tää vaan ota loppuakseen.. Nyt onneks kaks vapaapäivää(♥♥) ja sunnuntaina taas töihin .. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanuus! :-* <3 Flunssa on kyllä niin inhottava kun se voi kestää pahimmillaan tosi kauankin :s paranemisia myös sinne!

      Poista
  12. Ihana postaus ja kuulostaa kyllä niin hyvältä! Upeet kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, olipa ihana kommentti! :)

      Poista
  13. Itsekin vasta parannuin flunssasta. Se on tää koulun alku... :-( Mä heräsin just ja tuli nälkä näitten kuvien takia nii taidan kipaista aamupalalle!

    http://maijaviola.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tää alkaisi olla itselläkin jo voiton puolella! Hih, kiva kuulla - kiitos! :)

      Poista
  14. Hiruisesti tsemppiä työkuvioihin, toivottavasti tulee mukavia uutisia! :)) Ja tuo puuro kuulostaa ihan tosi ihanalta, täytyy varmaan joku ilta tehdä sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Emma, täytyy vain toivoa parasta! :) Kannattaa kokeilla, omenoistakin saa tosi hyvää vispipuuroa!

      Poista
  15. Namii toi resepti kuulostaa herkulta!

    VastaaPoista
  16. Flunssaa on ollut nyt kyllä paljon liikkeellä, itsekkin jo toista kertaa kipeenä lyhyen ajan sisällä :(
    Pikaista paranemista sinne! :)
    Ps. sekoilin jotain tuon edellisen kommentin kanssa ja poistin sen vahingossa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, onneksi alan nyt olla jo pikkuhiljaa terve! Ja toivottavasti en tule enää uudestaan kipeäksi :D Paranemisia sinnekin suuntaan ♥

      Poista